9.4. Kone starttasi Helsinki-Vantaalta klo 9.05, mutta kello oli soimassa jo 4.20, koska minun piti viedä vanhempi tyttö uimahallille viideksi. Silloin starttasi uimaseuran bussi kohti Turkua ja Maarianhaminaa, jossa tytöllä oli kisat. Jotta lauantai muodostuisi varmasti raskaaksi, päätti poika herättää minut jo 3.40, enkä sen jälkeen nukkunut ennen kuin illalla Saksassa.
Müncheniin laskeuduimme klo 10.35 ja laukun odottelun ja vuokra-auton etsimisen jälkeen pääsimme autobaanalle noin tunnin myöhemmin. Berchtesgadenissa olimme puoli kolmen maissa ja kaupassa käytyämme vaihdoimme farkut capri-trikoisiin ja city-lenkkarit Salomonin maastolenkkareihin ja suuntasimme kohti Kneifelspitzeä. Majapaikastamme 650 m korkeudesta laskeuduimme aluksi n. 50 m alas kylään, josta lähdimme nousemaan 1189 m korkeudessa olevaa määränpäätämme kohti. Jo menomatkalle osui sen verran tasaisia ja jopa alamäkipätkiä että juoksimme ehkä kolmasosan matkasta. Ylös huipulle meni aikaa 85' ja siellä nautimme yhden puolen litran radlerin puoliksi. Erittäin virkistävä juoma, jossa prosentteja on noin 2,5, joten paluumatkallakaan ei tehnyt tiukkaa juosta. Paluuseen menikin aikaa vain tunti, vaikka emme jyrkissä paikoissa juosseet etureisiä säästääksemme. Kämpillä palautumista edesauttoi saksalaisen palautumisjuoman lisäksi saksalaisesta raakamakkarasta tehty pastakastike.
10.4. Koska sisäinen kellomme ei siirtynyt loma-moodiin, vaan heräsimme yleensä puoli seitsemän maissa, pääsimme myös suht aikaisin aina liikenteeseen. Se oli pelkästään hyvä asia, sillä mikäs oli lähtiessä vaeltamaan, kun lämpötila oli parikymmentä astetta. Toisen päivän reissumme suuntautui 10 kilometrin ajomatkan päähän Wimbachklamm-nimiseen solaan. Lähtö- ja maalipaikka Wimbachbrügge sijaitsi n. 600 m korkeudella ja kääntöpaikka Wimbachgriesshütte 1362 metrissä. Reitti oli paikoitellen mukavan loiva, joten taas sai ottaa juoksuaskelia, vaikka myönnettävä on, että edellisen päivän alamäet olivat tehneet etureidet helliksi. Reittiopasteiden mukaan kääntöpaikalle olisi pitänyt mennä 3h 15 min, mutta me käytimme 1h 45 min. Reissun aikana selvisikin, että reitit on aikataulutettu nahkahousu- ja kävelykeppi vaeltajille ja taukopaikoilla olisi tarkoitus popsia bratwurstia ja kakkuja. Me tyydyimme myslipatukoihin. Paluumatka alamäkeen meni luonnollisesti vielä nopeammin, 75 minuuttiin.
Iltapäivällä ajoimme 25 km päähän Itävallan puolelle Saltzburgiin, jossa turistikävelimme pari tuntia ja nautimme wiener schnitzelit vasikanlihasta.
11.4. Jotta Esa Huttunen ei olisi pettynyt matkaamme, otimme maanantain kohteeksi Adolf Hitlerin 50-vuotislahjaksi saaman Kehlsteinhausin 1834 metrissä. Sinne ajelimme Rossfeldstrassea
pitkin. Parkkeeramisemme auton 1100 metrin korkeudelle ja aloitimme kapuamisen aluksi metsätietä. Jossain vaiheessa tulimme varsinaiselle reitille, joka oli asvaltilla päällystetty serpentiinipyörätie. Tosin se oli enimmäkseen lumen peitossa ja parista kohtaa kokonaan poikki lumivyöryjen takia. Ylös kuitenkin päästiin, mutta vaimo skippasi loppunousun ja lähti hissukseen alaspäin autotietä, joka nykyään on vain bussien käytössä. Itse juoksin viimeisen reilu 100 metrin nousupätkän 1700 metristä 1837 metriin jäistä lumipolkua ylös Kotkanpesälle ja vähän pitemmällekin.Kaiken kaikkiaan ylämäkijuoksu kesti 13 minuuttia. Aatunhan ei tarvinnut polkua kävellä; hänelle oli louhittu vuoren sisään tunneli ja sieltä nousi hissi ylös talolle.
Ylhäältä lähdin myös juosten alas ja juoksin vielä tietäkin pitkin, yhteensä n. 20 minuuttia ennen kuin tavoitin vaimon. Lopussa tulimme taas metsäteitä takaisin autolle. Kaiken kaikkiaan reissu kesti 3 tuntia, josta tehokasta aikaa oli 2,5 tuntia.
Tämän jälkeen matka muistutti hetken Sarasen reissuja. Kävimme tosin pesulla, mutta sitten ryntäsimmekin Königsseen McDonaldsille, jotta ehtisimme päivän toiseksi viimeiselle Königssee-risteilylle. Sarastelu kannatti, sillä maisemat Königsseellä olivat huimat ja keli vielä maanantai-iltanakin hieno. Tiistain vesisateessa risteilyä ei olisi kannattanut tehdä.
12.4. Viimeisenä aamuna satoi vettä, tuuli reippaasti ja oli 8-10 astetta lämmintä. Vuoren huippuja ei näkynyt, joten suuntasimme toisenlaisiin maisemiin, Almbachklammin rotkoon. Tämäkin reissu kannatti, sillä 1,5 tunnin aikana näimme mm. 10 tulisalamanteria ja huikaisevan hienoja vesiputouksia ja jyrkänteitä. Ja kastuimme läpimäriksi.
Koska keli oli huono, siivosimme kämpän nopeasti ja lähdimme hyvissä ajoin kohti Münchenin lentokenttää. Matkalla piipahdimme Adidas Outletissa, josta ostin tenniskengät ja hienon rotsin. Kone Suomeen lähti 19.35 ja kotona pääsin nukkumaan 00.30.
13.4. Kotona homma jatkui niinkuin ei reissussa olisi ollutkaan: poika herätti aamulla viideltä, joten yöunet jäivät 4,5 tuntiin. Tunnin höpöttämisen jälkeen hän nukahti, mutta minun pitikin jo heräillä töihin. Työpäivän jälkeen olin aivan lopussa, joten ei treeniä.
14.4. Peruspele 12 km reilu tuntiin ja 10' naruhyppelyt päälle.
15.4. Perjantain treenin perusteella korkeanpaikanleiri onnistui hyvin. Tdb:ssä on tarkemmat kuvaukset, mutta 2 + 1 + 1 + 2 km vetotreeni yhdessä 100 km Euroopan mestarin, kestävyysjuoksun lajipäällikön ja Måren entisen jäniksen kanssa onnistui hienosti. Euroopan mestarille en mahtanut mitään, mutta sopivilla lähtöväleillä ja osin erimittaisilla vedoilla saimme hyvän yhteistreenin aikaiseksi. Oma vauhtikin oli parasta, mitä viiteen vuoteen olen treeneissä onnistunut esittämään. Tästä lienee hyvä jatkaa.
16.4. Lepäilin ja kävin ostamassa uuden läppärin.
17.4. Leppoisa vajaan 7 kilsan äänestyslenkki leppoisassa kevätsäässä.
Kaiken kaikkiaan tämä yhdeksän päivän jakso oli erinomainen. Määrissä jäin toki Nyköpingin leiriviikon lukemista lähes 10 tuntia, mutta rytmitys oli parempi. Katsotaan mitä kauden ensimmäinen startti tarjoaa.
