Vko 21

SM-erikoispitkästä palautuminen lähti hyvin käyntiin. Sovelsin vähän ohjelmaa ja muutin maanantain puolipitkän ja tiistain suunnistuskilpailun työmatkapyöräilyksi, jossa kotiin tullessa tein vajaan tunnin verran lisälenkkiä. Keskiviikon työmatkajuoksut höystettynä puolen tunnin päiväfutiksella antoivat jo merkkejä täydellisestä palautumisesta ja loppuviikoksi oli suunnitteilla täysipainoista ja monipuolista treeniä. Valitettavasti jo tiistai-iltana alkanut epämääräinen kurkkukipu ja tukkoisuus kääntyi viimeistään torstai-illan suunnistuksen myötä allergiaoireista flunssaksi. Torstaina Lapinjärvellä yritin kilpailuvauhtista 6,2 km suunnistusta, mutta keuhkot kieltäytyivät yhteistyöstä ja könyämiseksihän suoritus lopulta meni. Perjantaiaamuna olo oli jo selkeästi flunssainen, mutta pyöräilin vielä töihin urheilusuoritusta muistuttavalla tempolla. Kotiin tulinkin sitten Porvoon Paahtimon ja rommikaakaon vahvistamana hissukseen pyöräillen. Lauantain, sunnuntain ja maananantain lepäsin suosiolla.

Kevään kohokohta

Syksyllä, kun aloitin hölmön ideani treenata uusiksi vanha harjoituspäiväkirjani,oli yhtenä motivaation lähteenä suunnistuksen erikoispitkien matkojen SM-kisa Ilomantsissa. 1987 voitin kyseisen, silloin vielä pitkän matkan nimellä kulkeneen SM-kisan H16-sarjassa ja nyt oli aikomus toistaa temppu H40-sarjassa. Silloin SM-pitkät pidettiin vasta 28.6. ja olin sekä taidollisesti että fyysisesti valmis taistelemaan voitosta. Nyt tilanne oli toinen: SM-ep järjestettiin jo 21.5. ja minulla oli alla vain yksi suunnistustreeni ja kolme enemmän tai vähemmän pieleen mennyttä kisaa.

Viimeinen treeniviikko, vko 19, sujui kokolailla vuoden 1987 merkeissä. Poikkeuksia oli yksittäisten treenien pituuksissa ja viikonlopulle markkeeratut kaksi kisaa vaihtuivat lauantain suojuoksuun ja sunnuntain 7 km tv-kovaan maantiellä. SM-ep -viikolla en sitten harjoitellut oikeastaan yhtään. Tiistaina tein kolme puolen tunnin lenkkiä ja torstaina vajaa 20' kuntopiirin. Siinä kaikki. Syynä olivat ennenkaikkea Tiomilasta saakka vaivanneet pohkeiden alaosat ja juminen lantionseutu. Pohkeet olivat itse asiassa niin romuna, että pelkäsin koko Pohjois-Karjalan keikan jäävän väliin. Keskiviikkona aloitinkin paniikinomaisen magnesium- ja linimenttikuurin.

Itse kisa oli sitä mitä luvattiin: 16 km tiukkaa suunnistusta ja polvennostoa varvikossa. Tiellä ja kankaalla verrytellessä olo oli hyvä. Edes perjantai-illan 5,5 tunnin ajomatka ei ollut jumiuttanut paikkoja ja jalat olivat kevyet ja selkä vetreä. Tavoite oli välttää virheitä ja pitää kovaa vauhtia fyysisesti helpoilla pätkillä. Jo puolen tunnin paikkeilla huomasin kuitenkin, että ainoa mahdollisuus selvitä kunnialla radasta, oli tasaisen vauhdin ylläpitäminen. Maasto oli aivan liian raskas tiejuoksijalle. Oikeastaan missään vaiheessa matkaa ei ollut mahdollisuutta tempoiluun, oli vain puskettava eteenpäin ja varottava kramppeja. Pari kilsaa ennen maalia olin 9., mutta onnistuin nostamaan vauhtia vauhdikkaammalla loppupätkällä niin, että maalissa olin 6. eli viimeisellä palkintosijalla. Kuudella viimeisellä välillä olin kaikilla neljän nopeimman joukossa, mutta sekään ei olisi riittänyt kuudenteen sijaan, ellei minua jo kolmella minuutilla johtanut Nauvon susi olisi joutunut kramppien takia makaamaan kankaalla 4-5 minuuttia ja vielä myöhemmin liottamaan pohkeitaan ojassa.

Syksyllä asetettu tavoite jäi siis toteutumatta, mutta lopulta olin ihan tyytyväinen. Paikat kestivät ja sain plaketin palkintokaappiini. Tai siis pahvilaatikossahan ne prenikat ovat. Kevään treenit olivat vääränlaisia näin kovaa matkaa ajatellen. Vuoteen 1987 verrattuna ratkaisevat laadulliset heikennykset olivat ennen kaikkea kevätleirin puuttuminen ja toukokuun vähäiset suunnistuskerrat. Ilomantsissa edelläni olleet miehet olivat itseäni vanhempia, 42-44-vuotiaita ja oikeastaan kaikki kunnon työmiehiä, vaikka juoksuvauhti sileälläkin on kovaa. Vain yksi heistä on kaltaiseni kovapohjaisten maastojen kasvatti, kaikki muut ovat mäkisiltä tai soisilta alueilta. Puutteellinen lihas- ja metsäjuoksukunto siis estivät paremman menestyksen, mutta koko matkan jaksaminen luo uskoa syksyn SM-kisoja ajatellen.

Vko 18

Tiomilasta palautuminen on ottanut aikansa ja koska palautuminen on muutenkin hidasta nykyisin, on ohjelmassa ollut väsyneitä lenkkejä. Siitepölyt ovat kaiken lisäksi pahentaneet tilannetta. Kutakuinkin suunnitellusti olen silti pystynyt treenaamaan.

Ma: Puolen tunnin verryttelyn sijaan lepo. Ennen kaikkea siksi, että 1987 juoksin Tiomilassa jo lauantai-iltana ja lepäsin sunnuntaina. Nyt lepo siirtyi päivällä.

Ti: Maanantain verryttely siirtyi tähän. Leppoisa 41'/ 6,7 km koulunkäyntiavustajan kanssa liikuntatunnilla. Ohjelmassa olisi ollut maastojuoksu, joka tdb:n mukaan oli 4,9 km ja aikaa oli mennyt 16.00. Ei voi pitää paikkansa.

Ke: Vieläkään en ollut tarpeeksi palautunut maastojuoksuun, joten juoksin Felixiä vaunuissa työntäen 54'/ 10,5 km eli aikalailla ohjelman mukaan.

To: Torstaille oli tarjolla pikkunätti 9 km, mutta rohkaistuin yrittämään rästiin jäänyttä maastojuoksua. Verryttelyssä jalat olivat kevyehköt, mutta alkukiihdytyksen ensimetreillä krampannut oikea etureisi vähän pelotti ja pakotti hillitsemään vauhtia. Koska mitään dramaattista ei tapahtunut, yritin vetää kuitenkin täysillä tavoitteena 16 minuuttia. Jossain 9-10' kohdilla etureidet alkoivat valitettavasti olla niin lopussa, että asenne hiipui ja lopetin sopivaan ulkoilutien risteykseen ajassa 15'18". Gps-mittauksen mukaan ehdin tässä ajassa juosta 4,1 kilometriä, joka ei varsinaisesti tyydytä minua vauhdin puolesta. Mutta koska sain kuitenkin kohtalaisen hyvin itsestäni irti, lasken treenin onnistuneeksi.

Pe: Taas olisi ollut tarjolla 9 km hissuttelu. Juoksin kuitenkin lauantaille ohjelmoidun pitkän lenkin (120'/ 20,5 km) tähän väliin, koska sunnuntaiksi olin ilmoittautunut suunnistuskisoihin, enkä uskonut, että pitkä lenkki edellisenä päivänä parantaisi suoritusta. Varmaan ihan hyvä ratkaisu, sillä sen verran väsynyttä menoa nytkin oli ja juoksinkin vain 89'/ 17,3 km.

La: Vedin sukulaispojan synttärikemujen päälle leppoisan 57'/ 11,5 km kisoihin valmistavan lenkin Paraisilla. Lopussa oli pienen hetken hyviä tuntemuksia, kunnes ne taas hävisivät. Paniikinomaisesti tein lenkin päälle vielä 8' keskivartalon liikkuvuusliikkeitä toivoen, että siitä olisi jotain iloa sunnuntain kisaa ajatellen.

Su: Tälle viikonlopulle ei suunnistuskisoja oltu ohjelmoitu, mutta sukulointi kisapaikkakunnalla ja todella vähäiset suunnistuskerrat tänä keväänä saivat minut ilmoittautumaan Saaristorasteille. Tein maltillisen ja lantion liikkuvuuteen painottuneen 3 km verryttelyn ja se auttoi jonkin verran. Juoksu ei varsinaisesti kulkenut, mutta se ei myöskään matkan edetessä hiipunut samanlaiseksi könyämiseksi kuin Silja-rasteilla. Suunnistus sitä vastoin oli samaa surkeaa tasoa. 5,9 km radalla tuli virheitä 5' ja tappiota voittajalle hieman yli 8'.

Vkot 16-17

Viimeisten parin viikon blogihiljaiselo ei onneksi tarkoita hiljaiseloa treenirintamalla. Mitään mullistavaa en ole tehnyt, mutta kilpailukausi on avattu, kuumeesta ja vatsanväänteistä kärsitty ja Ruotsissa on nähty sellainen ihme kuin rap-artistin keikka suunnistuskisoissa. Harjoitusohjelmaakin olen noudattanut kohtuullisen tunnollisesti, mutta terveysongelmien takia määrät ovat jääneet suunnitelluista.

Vko 16

Ma: Leiriviikon päälle ohjelmoitua lepopäivää ei nyt olisi tarvittu, mutta tukkoisuudesta putsatut ja ärtyneet korvat kaipasivat treenitöntä päivää.

Ti: 7,5 km/45' palauttava lyheni 4 km:iin. Tarkoitus oli hyödyntää koulun liikuntatuntia, mutta hyödyntäminen jäi lyhyeen, koska piti palauttaa yksi ahdistunut oppilas takaisin koululle.

Ke: Ohjelman mukainen 8 km lenkki, tosin 12' kovempaa kuin vuonna 1987 eli 38 minuuttiin.

To: Nykypäivän Peeter Pihlin ja menneiden aikojen Maarian Mahdin innoittamana toteutin ohjelmassa olleen 8 km vauhtileikittelyn ns. vuorotonneina eli joka toinen reipasta, joka toinen kovaa. Kaiken kaikkiaan juoksin nyt 10 km, josta 6 km vuorotonneja aikaan 23.02 kovimman tonnin oltua 3'24" ja hitaimman 4'09". Kulku ei ollut ihan yhtä hyvä kuin edellisellä viikolla.

Pe: Pidensin 5 kilsan lenkin 8,5/48' polkulenkiksi. Porvoossa oli vielä lunta.

La: 1987 juostiin tällä paikalla Isotonic. Isotonic on nykyään FinnSpring ja se olisi nytkin ollut tarjolla, mutta vaimo ei innostunut lähtemään Yläneelle. Niinpä avasin suunnistuskauden tekemällä oman suunnistustreenin Sipoossa, jossa alkumatkan kalliot olivat sulia, mutta loppumatkan kuusikko luminen ja märkä. Niinpä suunniteltu 8 km jäi vajaaksi, sillä jalat eivät tykänneet kylmästä ja märästä. Luovutin 6,5 km kohdilla, joka oli sinänsä sääli, sillä siihen asti oli kulkenut.

Su: Isotonic-viestin päivä. En lähtenyt puolustamaan vuoden 1987 voittoa, vaan vedin 6 km/28' verryttelyn maanantain Silja-rastien valmisteluksi.

Yhteensä treeniä 3h 56', joka jäi tavoitteesta vajaan tunnin.

Vko 17

Ma: Silja-rastien 6,5 km/48' suunnistus + 2 km verkat 15,5 km pelen sijaan. Ei kulkenut, eikä sujunut. Vartin kuntopiiri jäi tekemättä.

Ti: Liikuntatunnilla 9,5 km/52' hölkkä ja illalla 6,1 km/32' vajuilu eli vaunujuoksu. 18 km/110' olisi ollut ohjelmassa.

Ke: Tiistain ja keskiviikon setit menivät päittäin vaihtoon eli vedin nyt 18 km pelen, josta ensimmäiset 9,5 km vaunujen kanssa. Lenkin jälkeen iski vilu ja lihaskivut. Vartin kuntopiiri jäi tekemättä.

To: Kuumeessa. Väliin jäi 11 km pele.

Pe: Ihan kuin torstai. Niin ohjelman kuin toteutuksenkin suhteen. Todella hiljaisia muuten olleet nuo 11 km pelet, 70 ja 75'.

La: 1987 juoksin tähän paikkaan toisen Tiomila-juoksuni ja ensimmäistä kertaa Lynxin ykkösessä. Nykyisin paremmin matkanjärjestäjänä tunnettu Simo "Finncom" Sukselainen poti muistaakseni polvea ja luovutti kilpailupaikalla itselleni 12,7 km:n toisen osuuden. Tuohon aikaan viesti starttasi aiemmin ja koko osuus oli valoisa. Lyhyet osuudet olivat pimeällä ja siksi sain noin pitkän osuuden. Selvisin kuitenkin kunnialla, sillä aikaa meni 1.25 ja kirkkonummelainen suunnistusvaikuttaja ja uskonnon opettaja aiheuttikin seuraavalla viikolla hämmennystä yläasteella huutaessaan innostuneena minuulle:" Mahtava juoksu Jussi. Joukkueen toiseksi parasta kilometrivauhtia". Pakko kai juoksuun oli olla tyytyväinen, vaikka kaksi kertaa kävin väärällä hajonnalla ja tein molemmissa paikoissa 3-5 minuutin pummit.

Tämän vuoden Tiomilassa lauantain ohjelmaan kuului MS Parman naisten koutsaaminen ja hyvin naiset juoksivatkin, vaikka tavoite 10 sakkiin pääsemisestä jäi kuuden sijan ja kolmen minuutin päähän. Ilta huipentui sitten siihen Botkyrkan oman pojan, Dogge Doggeliton, kolmen biisin rap-showhun.

Su: 1987 tämä oli lepopäivä, mutta nyt sain kunnian juosta MS Parman kakkosjoukkueessa ankkuriosuuden. Onneksi muut kaverit juoksivat niin hyvin ja sain juosta koko 16,5 km, enkä joutunut yhteislähdön lyhennetylle versiolle. Loppuviikon sairastelun ja lauantain huoltohommien jälkeen lyhyt versio olisi kyllä riittänyt, sillä osuuteeni meni aikaa 1.53 ja risat. Jaksoin puolitoista tuntia, sitten alkoivat krampit ja pian perään energiat loppuivat. Kerjäsin jopa YKV:n ankkurilta geelin, ettei tarvinnut kävellä vikaa 1,5 kilsaa. Suunnistamattomuudesta ja huonosta keskittymisstä johtuen osuuden alkukin sujui huonosti, mutta kilometrit 3-13 uskon suorittaneeni kutakuinkin sellaista vauhtia, joka vastaa tämänhetkistä tasoani. Tyytyväinen olisin ollut noin 10' parempaan aikaan.

Sairastelujen takia viikon suunniteltu tuntimäärä 9h 35' jäi vajaaseen kuuteen tuntiin. Nyt pitäisikin saada taas vähän lisää määrää, sillä kone tuntuu kaipaavan kisojen lisäksi myös kilsoja.