torstai 7. huhtikuuta 2011

Kevätleiri -87

Koska meneillään olevasta treeniviikosta ei ole mitään blogattavaa vuoden -87 sairastelujen takia, muistelen vähän menneitä eli sairasteluviikon jälkeen seurannutta Ruotsin leiriä.

Pääsin suunnistajien kevätlaitumelle, Ruotsin kevätleirille ensimmäistä kertaa vuonna 1985. Silloin lensimme polleasti Göteborgiin, asuimme IFK:n majalla ja treenasimme siinä lähimaastossa. Silloinkin oli lunta, tosin vain vastasatanut 10 cm kerros nuoskaa. Kahtena seuraavana vuonna lumitilanne oli tämän kevään kaltainen. -86 olimme jossain Smoolannissa (muistaakseni Nässjö) ja se oli pohjoista lukuunottamatta Ruotsin lumisinta seutua. -87 jäimme Nyköpingiin, mutta lunta oli sielläkin. Alkuviikosta polviin saakka, mutta onneksi oli lämmintä ja loppua kohden jopa tosi lämmintä ja pääsimme juoksemaan leiriviikon päätteeksi pari treeniä ja kaksi kisaa melkein lumettomassa maastossa.

Osin olosuhteista, osin sen ajan valmennusfilosofiasta tai sen puutteesta johtuen harjoitusohjelma sisälsi kahdenlaisia harjoituksia: aamulla pitkä suunnistus, jota myös karttalenkiksi tai kaleksi voi kutsua. Illalla juoksin sitten muuten vaan. Ainoat kovat olivat kisat leirin päätteeksi. Suunnistustekniikkaa ei siis treenattu ja taidollinen anti jäikin nykypäivän systeemejä vaisummaksi. Elämästä silläkin matkalla oppi aika paljon. Uimahallireissulla opimme, että Ruotsissa 13-14-vuotiaat voivat polskutella hallissa yläosattomissa. Opimme myös, että ruotsalaisissa kaupungeissa ja niiden uimahallien porealtaissa ei kannata spekuloida muiden istuskelijoiden mahdollista sukupuolista suuntautumista tai vastapäätä istuvan vanhan herran kuolemaa ennustavaa katsetta. Se vanha herra nimittäin on aika usein ruotsinsuomalainen.

Opimme myös, että 10% korttipakasta voi jonkun mielestä olla n. seitsemän. Hyvät naurut taas saimme siitä, kun eräs vanhempi juniori, joka oli ottanut ei-suunnistavan tyttöystävänsä reissuun, ja keskittyi harjoittelussaan ennen kaikkea keskivartaloliikkeisiin, onnistui lopulta romahduttamaan sänkynsä. Pieni puna poskillaan he kantoivat rikkinäisen sängyn pois ja uuden tilalle.

Kahdeksan päivän leirin harjoitukset olivat seuraavanlaisia. Kilometrit on mitattu juostua matkaa.

Su: ap 13,5 km/ 2h 55' kale, ip 8 km/ 50' juoksu tiellä.
Ma: ap 12 km/ 1h 55' kale, ip 13 km/ 1h 20' juoksu tiellä.
Ti: ap 15 km/ 2h 40' kale, ip 6 km/ 40' juoksu kallioilla ja ulkoiluteillä. Pötköttely uimahallissa päälle.
Ke: ap 10 km/ 1h 55' kale, ip 14 km/ 1h 25' juoksu tiellä.
To: ap 10,5 km/ 2h 15' kale, ip 6,5 km/ 40' juoksu tiellä.
Pe: ap 11,5 km/ 2h 5' kale, ip 5 km/ 30' juoksu niityllä ja tiellä.

La: ap 2,5 km/ 15' verryttely + Stigtomtakavlen-viestin ankkuriosuus H 16-sarjassa 6,3 km (7)/ 44.28. Sijoituimme 50 joukkueen sarjassa toiseksi vain 31" Hagaby GOIF:lle hävinneenä. Kaksi ensimmäistä osuutta olivat 4,4 km ja niitä veivät lynxin joukkueessa Jonas "Jonsa" Henriksen ja Janne "Hynni" Kivilaakso. Jonsa oli avauksen 19. jääden kärkeen vajaa 8'. Hynni oli osuutensa nopeimpien joukossa ja nosti meidät 4:nneksi 5' Köpings OK:sta ja Hagabystä. Ankkuriosuudella tein pari minuuttia virhettä, mutta juoksuvire oli erinomainen mättöviikosta huolimatta ja osuuden nopeimmalla ajalla nostin meidät toiseksi. Hagabytä en missään vaiheessa osuutta nähnyt. Illalla tein vielä 4 km/ 25' niittyverryttelyn.

Su: 3 km/ 20' verkat + henkilökohtainen H 16-sarjan kisa Nykönpingissä. Nyt väsytti ja yritin kompensoida huonoa kulkua lisäämällä vauhtia. Seurauksena oli tietysti pummeja, mutta voittoon ei olisi tainnut vauhti riittää millään. Lopputuloksissa olin 9., 4' voittajasta, Ulrik Melkerinveli Karlssonista. Matka oli 5,4 km (6) ja aikaa meni 40.39.

Koko kahdeksan päivän leirin määrät olivat 147,5 km suunnistusta ja juoksua ja tunteja kertyi 21,5. Which was nice.

4 kommenttia:

  1. Aikamoista aikaa. Paljos skeletorilla tuli treeniä? Oli muistaakseni hirmu iskussa Isotonicissa.

    VastaaPoista
  2. Ai niin, olikse sängyn rysäyttäjä Iiro Rantala?

    VastaaPoista
  3. Otan osaa 40 vuoden rajapyykin ohittamisesta. vai onnitellako pitäisi? Oletko jo ollut matkoilla juhlien aikaan vai pidätkö vastaanoton?
    -p

    VastaaPoista
  4. Korkean paikan leiri on pidetty ja nyt odotellaan hemoglobiinitestaajia.

    VastaaPoista