Rastiviikko

Joskus muinoin oli suunnistuspiireissä kavereita, joita kutsuttiin viestimiehiksi. Sellaisia, joiden rankisijoitus oli 100-200, mutta jotka tekivät Jukolan ja Tiomilan alkuosuuksilla pahaa jälkeä. Näillä kavereilla kausi loppuikin yleensä Jukolaan, sillä 4-osuuksisessa SM-viestissä rahkeet eivät riittäneet enää ykkösjoukkueeseen ja loppukausi meni massaa kerätessä.

Nykyään ei viestimiehiä ole, sillä huippuseurat haalivat riveihinsä maajoukkuemiehiä ympäri Euroopan ja seurat, jotka joutuvat ottamaan joukkueeseensa perussuunnistajia, kamppailevat suurviesteissä sijoista 15-50. Näin ollen Jukola ei ole enää samanlainen käännekohta kaudelle kuin aiemmin ja tavalliset prokesit voivat yhtä hyvin jatkaa kisaamista ja treenaamista kauden loppuun saakka.

Jukolan jälkeen aloittelin itsekin taas retro-treeniä ja viikon verran toteutus onnistui kohtalaisesti. Juhannusviikolla treeniä tuli 7 h 23 min, joka vastasi määrällisesti kutakuinkin ohjelmaa (6 h 55 min), mutta päivätoteutuksissa oli pientä sovellusta. Viikolla 26 järjestettiin vuonna 1987 SM-pitkä matka (nyk. erikoispitkä), jossa voitin H 16 -sarjan. Tänä vuonnahan ei niin ollut, mutta yritin silti poimia muutaman valmistavan treenin vanhasta ohjelmastani. Lomakiireiden takia viikon rytmitys meni vähän eri tavalla, mutta sunnuntaina pääsin testaamaan vuoden 1987 viimeistelytreeniäni eli kaksi päivää ennen SM-kisaa kierros Veikkolan pururataa kovaa. Nyt treeni siirtyi itse SM-kisapäivälle eli sunnuntaiksi ja todisti epäilyni siitä, että kevät ja alkukesä eivät ole menneet parhaalla mahdollisella tavalla. Veikkolan pururata on muuttunut hieman vuosien saatossa, mutta uskoisin juosseeni suunnilleen oikean mittaisen matkan eli Endomondon mukaan 1460 metriä. Vuonna 1987 aikaa kului 5'07" ja tänä vuonna 5'12". Maailma ei musertunut, mutta pettynyt olin. Positiivista oli se, että huonosta kulusta huolimatta sain aika hyvin itsestäni irti.

Viikko 27 sotkikin sitten treenit täysin. Vieressäni yönsä viettävä puutarhasuunnittelijamme nimittäin oli pyhästi vannonut, että trampoliini ei tule pihaamme pilaamaan maisemaa. Tyhmyyksissäni menin kysymään, että käykö, jos kaivan sille kuopan niin, että sen pinta tulee maan tasolle. Ja sehän kävi. Niin sitten kaivoin viikolla 26 viisi tuntia ja viikolla 27 noin 25 tuntia kuoppaa savimaahan. Viikon 27 muut treenit olivatkin perjantain ja lauantain vajaan puolen tunnin juoksut, joista perjantain treeniin sisältyi 2,1 km rykäisy Haikon pururadalla aikaan 7.47.

Viikolla 28 palasin taas ohjelman pariin, sillä vuorossa oli rastiviikko. Vuonna 1987 osallistuin perättäisillä viikoilla sekä Kainuun rastiviikkon että FIN 5 -rastiviikkoon, joista molemmista nappasin kakkossijan H 16 E:ssä. Kainuu oli Reko Martin hallintaa, eikä ykkössija ollut oikeastaan haarukassa missään vaiheessa, mutta FIN 5:n sössin noin 4 kertaa. Aluksi kolmessa ensimmäisessä osakilpailussa annoin turhaa etumatkaa pahimmille kilpakumppaneille ja sitten vielä viimeisessä kisassa hukkasin neljännessä osakilpailussa hankkimani reilun kolmen minuutin etumatkan ja hävisin loppukirissä rastiviikon voiton Jari Lehtoselle.

Tänä vuonna tavoitteena olivat kärkisijat H 40 A -sarjassa, mutta toki on myönnettävä, että edeltävän viikon lapiohommat pistivät hieman epäilemään kulkua. Vastuskin oli kovaa luokkaa, sillä mukana olivat mm. vuonna 1989 vain 19-vuotiaana miesten MM-kisaa ykkösrastilla johtanut Matti Karvonen, nuorten maailmanmestari vuosimallia 1990 Mikael Boström, viisinkertainen MM-mitalisti Timo Karppinen ja muuten vaan maajoukkueessa aikoinaan juosseet Kenneth Cederberg ja Jouni Mähönen.

Eihän se juoksu juuri kulkenutkaan koko viikon aikana kuin ajoittain kolmannessa ja neljännessä osakilpailuissa ja niissäkin vain tasaisella ja alamäissä. Kahdessa ensimmäisessä kisassa sujui kuitenkin suunnistus niin hyvin, että yhden välipäivän jälkeen sirkuksen muuttaessa Kisakallioon kolmeksi viimeiseksi päiväksi, olin yhteistuloksissa kolmantena, Mähösen ja seurakaverini Pekka Lapilan jälkeen. Odotukset olivat siis korkealla, sillä kolmannessa ja neljännessä kisassa pääsin starttaamaan sarjani loppupäässä, jolloin mahdollisuus hyötyä urista oli suuri. Valitettavasti en tälläkään kertaa onnistunut kesyttämään Kisakallion maastoja, vaan tein jatkuvasti pieniä virheitä ja sijoitukseni putosi kahdessa seuraavassa osakilpailussa neljänneksi 10 minuuttia Mähösestä ja 4.16 Karppisesta. Viimeiseen osakilpailuun toi kuitenkin jännitystä 10 sekuntia edelläni, kolmantena, startannut Matti Karvonen ja puolitoista minuuttia perääni lähtenyt Lapila. Taktiikka ja tavoite oli selvä: Masa kiinni heti alussa ja sen jälkeen yhdessä suunnistaen Peksiä karkuun ja Timppaa kiinni ja loppukirissä ohi. Hyvä suunnitelma, mutta toteutus huono. Masa antoi ottaa kiinni alun jyrkässä mäessä, mutta heti kun loiveni, hän hyökkäsi ja repäisi samantien n.15 sekunnin kaulan. Tuossa maastossa se on niin paljon, että ensimmäisessä puskassa hukkasin selän ja koska olimme heti alussa juosseet pienen matkaa väärään suuntaan, hukkasin myös sijaintini. Jatkoin matkaa suunnalla kohti ykköstä ja näinkin Masan selän uudestaan, mutta jalkani eivät kerta kaikkiaan pelanneet ja piti luovuttaa. Tällä kertaa hidastin ja selvitin olinpaikkani ja löysin ykköselle hyvin. Juoksu oli kuitenkin todella vaivalloista ja niinpä Peksi sai jo kakkosella näköyhteyden ja neloselle mennessä livahti ohi. Vitoselle oli pitkä väli, jonka alun juoksimme yhdessä, mutta olin ylämäissä selvissä vaikeuksissa ja annoin Peksin mennä. Oma reittini välin puolivälissä oli kuitenkin nopeampi ja pääsin edelle, mutta luin olinpaikkani täysin väärin ja takaatulleen Peksin ihmetellessä paukkasin aivan väärään mäkeen ja tein viiden minuutin virheen. Siihen loppui asenne, enkä jaksanut enää keskittyä ollenkaan ja päästin vielä Cederberginkin ohitse. Viikon loppusijoitus oli siis kuudes ja viimeisen osakilpailun 18., 14 minuuttia Mähöstä hitaampana.

Tavallaan harmittaa, että viimeinen osakilpailu juostiin takaa-ajolähtönä, sillä omat vire neljännen kisan jälkeen alkaneine kurkkukipuineen ei mahdollistanut mies miestä vastaan -taistelua ja pää ei antanut myöden tehdä vain omaa yksilöllistä juoksua. Väkisin Karvosen perässä juoksemisen sijaan olisi pitänyt vain tehdä oma juoksu ja katsoa sitten loppurasteilla, näkyykö muita ja tuleeko sijoituksista taistelua.

Tänään olen potenut flunssaa kunnolla ja voi olla, että huomennakin pitää vielä levätä. Sen jälkeen alkaa taas treeni, enkä aio enää loppukesästä tehdä yltiöpäisiä lapiohommia. Ihan pieniä vain.