sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Vko 2

Ei tullut varsinaista pakkasviikkoa, vaikka viikonloppuna vähän kylmempää olikin. Sitä vastoin alkuviikosta satoi vettä ja treenikelit olivat kelvottomat jäisten reittien takia. Onneksi keskiviikkona tuli taas lunta, joka kohtuuhyvin tarrasi jäähän kiinni ja teki tiet taas juoksukuntoisiksi.

Vuonna 1987 tähän aikaan siis pakasti ja kunnolla, 11 päivän ajan. Siitä johtuen viikon ohjelmassa ei ollut muuta kuin 10' kuntopiiri keskiviikkona ja Lynxin jumppa, 65', torstaina. Ihan näin löysästi en viitsinyt ottaa, mutta pidin kuitenkin selkeän lepoviikon, jotta jaksan toteuttaa ohjelmaa eteenpäin.

Ma: Ohjelman mukainen lepo. Tai tein kyllä vähän lumitöitä eli heittelin loskaa pois pihasta, mutta niin lungisti, että seuran valmennusjohtoa miellyttääkseni en merkinnyt harjoitukseksi.

Ti: Juoksin töihin hengenvaarallisen liukkaalla kävelytiellä ilman nastareita. Vedin silti n. 4 km pätkän 6,5 km lenkistä reipasta pk:ta n.17 minuuttiin. Iltapäivällä pelasimme vielä oppilaiden kanssa lätkää ja teroitetuilla luistimilla sain siitä ihan kelpo 30' treenin.

Ke: Meni näköjään päivät sekaisin ja vedin Lynxin jumppapäivän vahingossa jo keskiviikkona. Lämmittelyosion kuittasin 20' naruhyppelyllä ja tein päälle 40' kuntopiiriä.

To: Ohjelman mukainen lepo.

Pe: Työmatkat eli 6,5 + 6,5 km juosten. Kevennys treeniin oli vaikuttanut positiivisesti ja juoksu maittoi ihan hyvin kotiinkin päin. Vedin jopa lopussa yhden tonnin reippaammin eli 3'54", joka lipsuvalla alustalla, töiden jälkeen ja reppu selässä on on tyydyttävä tulos.

La: Ajelin Paimioon seuran leirille ja pääsin viettämään aikaa n. 15 hemaisevan naisen seurassa naisten pukuhuoneessa. Harjoitukseksi tätä ei voi kuitenkaan laskea. Pukuhuonepalaverin jälkeen heitin 29' verkkalenkin Suskin kanssa ja sitten ajelin kotiin.

Su: Meinasin levätä koko päivän, mutta iltapäivällä hermo petti ja hyödynsin herkät jalat tekemällä kauden ensimmäisen kunnollisen kimmoisuusharjoituksen. Kotoa löytyi pitävä alusta olohuoneesta ja rappusista. Kevyillä jaloilla jopa tuntui kimmoisalta.

Koko viikolla treenasin vajaa neljä tuntia, joista juoksun osuus oli 25 km, reilu 2 tuntia. Treeniä tuli 2,5 tuntia enemmän kuin vuonna 1987, mutta 2 tuntia vähemmän kuin viikko sitten suunnittelin tekeväni. Tällainen lepoviikko sopi kuitenkin hyvin tähän väliin, sillä jumi suli hieman ja nyt luulisin jaksavani taas mössöillä ohjelman mukaisen 10 tunnin viikon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti