sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Vko 3

Palasin onnistuneesti lähes ortodoksisen tarkkaan ohjelman toteuttamiseen. Lähes. Huomasin nimittäin joitain eroja 15-vuotiaan koululaisen ja 39-vuotiaan kolmen lapsen isän ajankäytössä ja treenaamiseen keskittymisessä. 1987 ei tarvinnut valvoa yhtenä yönä kahta tuntia hampaiden puhkeamisesta levottomaksi tulleen 8-kuukautisen kanssa, eikä seuraavana yönä venyttää nukkumaanmenoa parilla tunnilla oksentelevan 7-vuotiaan takia. Eikä tarvinnut aikatauluttaa omia treenejä lasten treenien mukaan tai istua koulupäivän jälkeen eri työryhmissä kehittämässä koululaitosta. Kaikesta tästä johtuen olinkin torstaina niin lopussa, että silloin oli pakko levätä. Luulin jopa olevani itse oksennustaudissa, mutta en kai sitten ollutkaan.

Ma: Tässä olisi pitänyt pitää vielä pakkaslepo, mutta ennakoin loppuviikon haasteellisen ohjelman ja heitin 25' lumitöiden päälle vielä 7,9 km/42' lenkin.

Ti: Extrana päivällä koulussa lätkää, tehollinen aika 30'. Illalla olisi ollut ohjelmassa 14,5 km pele ja 5' kuntopiiri, mutta arvioin lenkin pituuden väärin ja juoksin pari kilsaa vähemmän, tosin viimeiset nelisen kilsaa reippaammin.

Ke: Koululiikuntaa 1987 ja 2011. Puolen tunnin lätkän tosin vaihtuin 25' sählyyn.
Töiden jälkeen menin heti hiihtämään. Yön lumisateen jäljiltä baana oli ajamatta, joten kilsat (13,3) jäivät vähän vajaaksi, kun taas aikaa meni pari munuuttia kauemmin.

To: Lepopäivä siirtyi tähän. Kahden edellisen yön yhteensä 11 h yöunet rassasivat niin paljon, että en enää klo 19 jälkeen kyennyt toteuttamaan suunniteltua 14 km peleä.

Pe: Suoraan töistä ladulle, ainakin 20 km vapaata/98' (gps flippasi ja tarjosi aika mielenkiintoisia reittejä). Viiden minuutin kuntopiiri jäi tekemättä, sillä kotona halusin suoraan saunaan.

La: Kahden treenin päivä. Aamulla puoli kilometriä ohjelmasta lipsuen 11,5 km/61' pele. Iltapäivällä puoli kilometriä ohjelmaan merkattua enemmän, 13,4 km hiihto/64' pertsalla ja lumityöt, 14' päälle.

Su: Taas kahden treenin päivä. Aamulla olisi oikeastaan pitänyt hiihtosuunnistaa 13 km, mutta se ei nyt oikein käynyt, joten verryttelyhiihdin 1,8 km, jonka jälkeen hiihdin aikalailla täysiä 12,5 km 45 minuuttiin. Vapaalla. Ei mikään päätähuimaava vauhti, mutta ei minulla ole kalustokaan kunnossa. Päälle vielä 1,6 km verkkahiihto.
Illalla olisi pitänyt hiihtää vielä 14 km, mutta nyt oli aika mennä koutsaamaan 9-vuotiasta tytärtä perinteisen hiihdossa. Hiihdimme yhdessä 8,9 km/55' tekniikkaan paneutuen, mikä sopi enemmän kuin hyvin palautteluksi aamuisesta. Kotona tein vielä 12' kuntopiiriä, erityisesti syviä keskivartalolihaksia.

Kaiken kaikkiaan tästä tuli erinomainen treeniviikko, paras pitkään aikaan. Kokonaismäärää kertyi 10 tunia ja 6 minuuttia, jolla jäin vuodesta -87 9 minuuttia. Hiihtokilsoja tuli 71,5, joka jää 8 km ohjelmasta, mutta juoksua (31,5 km) tuli kilometrin verran enemmän. Pahamaineisia lumitöitä oli vain 39' ja muuta voimaa 12'.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti